Nyt on tasan viikko siitä kulunut, kun oikeasti kotiuduttiin. En olisi voinut uskoa, miten rankkaa on olla kotona. Huomaan, että pieni masennus on alkanut pikku hiljaa hiipiä päälle. En tiedä onko sitä järkevää mainita täällä, mutta tässä kerta kun avoimiksi ollaan ruvettu niin miksipä ei. Ja tiedän, etten ole ainoa, joka näiden asioiden kanssa kamppailee.
Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki mättää. Olen huono äiti. Heti jo synnytyssalissa vauvalle annettiin lisämaitoa ja osastolla sen antaminen jatkui monestakin syystä. Bilirubiinien kanssa kamppailtiin ja lisäksi alkuun sokerit oli aika alhaiset. Maitoakaan ei tullut. Pikkuhiljaa maito kuitenkin alkoi nousta ja yllätys kyllä vauva osasi jo hienosti oman tehtävänsä, mutta pienten viikkojensa vuoksi ei jaksanut oikein vielä imeä. Muutaman päivän ja ahkeran pumppauksen jälkeen maito lähti nousuun, mutta edelleenkään se ei pelkästään riittänyt.
Imetys sinänsä onnistuu kyllä, mutta täytyy myöntää, että en juuri pidä siitä. En tykkää siitä tunteesta ja haluaisin oman vartaloni jo täysin omaan käyttööni. Tällä hetkellä imetän kyllä, mutta jos en aio istua(tai maata) koko päivää maitobaarina on pakko antaa lisämaitoa.
Vaikka en imetyksestä pidäkkään, vauvan takia ja sen helppouden vuoksi voisin ja haluaisinkin luopua kokonaan pullosta, mutta olosuhteiden vuoksi, se ei ole mahdollista. En voi tajuta miten niin moni onnistuu yhdistämään täysimetyksen, esikoisen(tai useamman vanhemman lapsen) ja kodin pyörittämisen yhteen hajottamatta päätään.
Vinkkejä otetaan vastaan.
Turha on nyt sanoa, että kyllä se siitä lähtee kun pesit vaan vauvan kanssa tarpeeksi. Niin, pesisin ihan mielelläni, mutta sitten kun täytyy ruokkia päivittäin mies ja Keiju, pestä pyykkiä ja ylläpitää kodin siisteyttä, viihdyttää ja huomioida Keijua..Ainiin, tietysti olisi myös hyvä joskus itse syödä ja nukkua.Ehkä mä olen maailman huonoin ja vastuuttomin äiti, mutta tää koko homma jotenkin ärsyttää mua nyt suunnattomasti. Haluisin jo takasin töihin. Ja niin, jos tässä pikkuhiljaa ollaan menossa siihen mitä pelkään niin ei se vauva mua sitten enää oikeasti edes tarvitse jatkuvasti olemaan läsnä vaikka onkin niin pieni.
Hei suurperheiden äidit, miten te oikeasti hoidatte koko kuvion?
