Seuraava kirjoitus varmaan tulee olemaan vähän selkeämpi sitten kun on enemmän aikaa ja ajatusta kirjoittamiselle. Tänään on kuitenkin vuorossa viimeisen illan mietteitä ja ajatuksia.
Perjantaista asti olen ollut sairaalassa, ensin synnytysvastaanotolla, sitten salissa josta siirryttiinkin monen mutkan kautta osastolle ja huomenna tän pitäis viimein olla ohi.Tultiin perjantaina neljän aikaan tänne kun aloin tuntemaan kivuliaita supistuksia.Iltaa kohden supistukset voimistuivat ja tihenivät ja kymmenen aikoihin siirryttiin synnytyssaliin. Salissa sain ilokaasun heti ja näytti siltä, että synnytys edistyy vauhdilla- Kaikki oli valmiina. Vauvan pipo oli lämpenemässä ja kohdunkaulan puudute oli jo valmiina odottamassa lääkäriä. Supistuksia tuli tiheästi ja olin varma että kohta se syntyy. Kuitenkin joka kerta kun kätilö tarkasti tilanteen pettymys iski päin näköä sillä mitään edistystä ei ollut tapahtunut. Sain kaikenlaisia lääkkeitä ja niiden avulla sain kai vähän nukuttuakin. Aamuyöstä joskus klo 4-5 välillä kätilö teki fiksun ratkaisun ja tuikkasi käsivarteeni Pricanylin ja pikkuhiljaa supistukset loppuivat. Aamulla sanoin etten halua lähteä kotiin koska syöksysynnytyksen riski oli edelleen olemassa ja pääsin kotoisasti osastolle A4. Täällä olen nyt ollut ja supistuksia on tullut ja ne on kipeitä ja uuvuttavia, kuitenkaan vedet ei ole vielä mennyt eikä synnytys käynnistynyt. Tänään aamulla lääkäri päästi mut piinastani toteamalla että kyllä me maanantaina aletaan sitten käynnistellä. Heppoisin perustein käynnistyksiä ei tehdä mutta edellinen nopea syöksysynnytys ja kohdunsuun kypsynyt tilanne sekä pitkittynyt avautumisvaihe on tarpeeksi päteviä syitä siihen.
Maanantai on jo huomenna! Viimein tää helvetinmoinen piina päättyy ja saan kivuistani sen kauan toivotun palkinnon ja lapsiluku on viimein täynnä. Ja viimeinen lapsemme syntyy hienosti ja mallikkaasti täysiaikainena!
Mun kaikkien aikojen viimeinen iltani raskaana. Ei enää ikinä aamupahoinvointia, ei ennakoivia supistuksia, ei vuodelepoa ennenaikasuuden riskin takia, ei liitos-eikä venymiskipuja, ei raskauskiloja, ei raskaushormoneja ja niiden ikäviä lieveilmöitä eikä enää raskauden aiheuttamia selkäkipuja. Ei synnytystä eikä synnytyssupistuksia, ei äitiyspolikontrolleja eikä osastoa A4. (Siitä huolimatta ettei mulla ole mitään valittamista Taysin toiminnasta, en jää kaipaamaan.)
Voi olla että jossain vaiheessa biologinen kello alkaa taas tikittää ja vauvakuume alkaa orastaa mutta sillon se on jo liian myöhäistä. Huomenna alkaa viimeiset vauvavuodet ja sitten voi keskittyä vaan seuraamaan ja tukemaan lasten kasvua ja kehitystä vuosi vuodelta eteenpäin.
Seuraavaksi aion napata nassuuni Panadolin ja Opamoxin hyvien ja virkistävien yöunien toivossa.
