Jo pidemmän aikaa olen kamppaillut ongelman kanssa, joka on tuttu varmasti monelle muullekin. Olen miettinyt asiaa paljon ja ajautunut aikalle syvälle ja pitkälle pohtiessani suhtautumistani sosiaaliseen mediaan. Itse kuulun tällä hetkellä Facebookiin ja Instagramiin. Jälkimmäisessä minulla on kaksi tiliä, avoin ja suljettu.
Olen pohtinut mm. miksi kuulun, mitä ajan takaa, mitä haluan viestittää ja miten some vaikuttaa minuun. Haluan jakaa ajatukseni erityisesti kahdesta yllämainitusta sosiaalisen median tahosta.
Instagram, tuo valtavan iso galleria. Löytyy fitnesstä, sisustusta, taidetta, valokuvausta, rakentamista, askarteluja, herutusta ja oikeastaan melkein mitä vain, kenelle vain. Noin 800 000 000 kuukausittaista käyttäjää taggailee ja tykkäilee.
Itse aloitin Instagramin suljetulla tilillä läheisille ystävilleni, tykkäsin napata kuvan puhelimella ja jakaa sen helposti ja hauskasti heti. Kun aloitin jo edesmenneen blogini Laiskanlinnablues koin luontaiseksi tehdä blogille myös Instagram- tilin sillä blogin kirjoittamiseen ei juurikaan ollut enää aikaa remontin keskellä. Uuden, kaikille avoimen tilin jälkeen yksityinen tilini on jäänyt vallan vaille huomiota ja julkisen tilini poistin jo kerran. Instagramissa seuraan lähinnä sisustus- ja remonttitilejä ja nautin katsellessani kauniisti ja hienosti sisustettuja koteja.Alkuun se oli pääosin hauskaa viihdettä mutta nyt jo jonkin aikaa Instagramin saloja ihmetelleenä olen huomannut muutoksia omassa ajattelussani kun selailen toisten käyttäjien kuvia. Aika usein tunnen alemmuutta ja ulkopuolisuutta.
En osaa enkä jaksa käyttää hashtageja eikä kuvani ole mitään kovin ihmeellistä priimaa. En stailaa aamukahviani erikseen Instagramia ajatellen enkä juurikaan mieti taktiikoita joilla saavuttaisin isomman määrän seuraajia. En koe omaa kotiamme niin kovin ihmeelliseksi että näkisin syytä tavoitella kamalasti seuraajia tai yhteistyökumppaneita.Julkaisen kuvia omasta rehellisestä elämästä juurikaan miettimättä sitä miten minut tai tilini muut näkee. Sisälläni vain on pienen pieni tarve jakaa palasia elämästäni kaikelle kansalle vaikka oikeasti se tuskin on edes kovin ihmeellistä.
Tästä pääsemmekin Facebookiin. Alussa meni tosi kauan ennenkuin liityin kyseiseen yhteisöön. En kokenut tarpeelliseksi kuulua johonkin mihin jo tosi moni kaveri kuului, kuitenkin jossain vaiheessa annoin periksi ja sillä tiellä olen edelleen. Minulla on Facebookissa tällä hetkellä 253 kaveria. Tykkään Facebookista kun voin halutessani stalkata vanhoja luokkakavereita ja kuulua erilaisiin ryhmiin joissa samanhenkiset ihmiset postaa kuvia ja keskustelee. Kirpputoriryhmistä tykkään kuitenkin eniten. Useamman kerran olen pitänyt taukoa kyseiseltä sivustolta mutta aina palannut takaisin.Välillä hermostun ja poistan isolla seulalla kavereita näyttääkseni heille, että siitäs saitte kun ette olleet kiinnostuneita elämästäni. Moni ihminen seuraa päivistyksiäni ja useamman kanssa myös juttelen siellä. Osaan itse kertoa miten , missä ja milloin olen tutustunut kaikkiin Facebook- kavereihini mutta en itse seuraa läheskään kaikkien kavereideni päivityksiä.
Some on hyvä ajanviete esim. aamukahvia juodessa, sohvalle hetkeksi istuessa ja jopa automatkoilla kyydissä ollen. Se täyttää joka ikisen hetken kun en ole tekemässä mitään muuta. Se on ongelma ja se ärsyttää. Se saa helposti unohtamaan kaiken sen tärkeän ja kauniin mitä lähelläni on ja saa minut tuntemaan kateutta ja haluamaan asioita joita en oikeasti tarvitse tai joihin minulla ei ole edes varaa. Se on pakopaikka niistä hetkistä, kun ei jaksa miettiä mitä ympärillä tapahtuu.
Olen miettinyt monta kertaa Facebookista eroamista mutta kärsin someriippuvuudesta. Mielessäni on pelko siitä että lakkaan olemasta.Pelko siitä että ihmiset unohtaa minut. Entä tapahtuuko asiat oikeasti jos en päivitä niitä Facebookiin?
Tosiasiassa ne ihmiset joiden kanssa olen päivittäin tekemisissä ovat myös Facebookin ulkopuolella oikeasti tavoitettavissa. Mitä siis menettäisin jos vierottautuisin Facebookista? Menettäisin ison liudan näennäisesti minulle tärkeitä ihmisiä ja helpon tavan olla perillä heidän elämistään. Menettäisin usean hyvän yhteisön ja kirpputorisivuston, mutta ennenkin pärjäsin hyvin ilman. Mikä tekee lähdöstä niin vaikeaa?
Alussa mielenkiintoinen ja hauska some, on alkanut näyttää minulle varjopuoliaan ja kiintiö alkaa pian tulla täyteen. Tiedän että se päivä on vielä tulossa, kun jätän sen taakseni ja alan taas keskittymään siihen mikä on oikeasti läsnä ja tärkeää. Kaikki mitä tarvitsen on tässä ja nyt, ympärilläni ja seuraavaksi aion juoda aamukahvini katsellen pihalle kiitollisena siitä kaikesta hyvästä jota ympärilläni on.
Hyvä kirjoitus. Olen jo pitkään pohtinut samaa.Nyt kun olen kohta muuttamassa Sopukkaan niin olen haaveillut, että voisin aloittaa ihna uudenlaisen elämän, johon ei facebook kuuluisi. Ainoa ongelma on, että jotkut jutut joissa olen mukana tiedottavat asioista facen kautta. Jonkinlainen tili siis kuitenkin pitäisi olla. Mutta katsotaan nyt sitten kun aika koittaa. Enää kahdeksan viikkoa ja muutan romppeeni Sopukkaan. Käyn vielä toukokuun ja kesäkuun puoleen väliin asti sitten Taavetissa Mäntyharjulta käsin. Että sellaista. Olet tosi hyvä kirjoittaja. Hienoa!
VastaaPoista