Elämän parasta aikaako?

Rv 32+6

Taas on pian yksi viikko vähemmän ja nyt alkaa taas epätoivo iskeä. Viikon päästä perjantaina on seuraava äitiyspoliaika ja sinne asti pitäisi kaiken järjen mukaan vielä malttaa odottaa.

Ulkona on masentava ilma, sisällä kamalan hämärää (meillä on aika pimeä asunto) ja Keiju pörrää ja säheltää kaikki päivät tässä kotona ja Rakas yrittää tehdä töitä kotoa käsin.

Sille joka sanoo, että nauti nyt vielä loppumetreistä niin pieni pilke silmäkulmassa voisin kyllä melkein haistattaa. Mun vatsa on jo nyt valtava, nivelet särkee, selkä särkee, vatsaa jomottaa, hengittäminen on todella vaikeaa, jatkuva makaaminen ärsyttää ja väsyttää entisestään ja kaipaan raikasta ilmaa.

Mulla on jatkuvasti kuuma. Hikoilen kun pieni possu ja yöt on pahimpia. En pysty nukkumaan ilman peittoa, mutta pelkän lakanankin kanssa hikoiluttaa. Sitten tulee semmonen kylmä hiki, paleltaa mutta on silti hiestä märkä ja olo on kun saunassa. Mä haluaisin ulos hinnalla millä hyvänsä. Keijukin käy ihan ylikierroksilla kun ei pääse joka päivä ulos. 

Mä voin rehellisesti tunnustaa, etten ole päivääkään nauttinut täysillä tästä raskausajasta. Alkuun oli jatkuva pelko keskenmenosta, sitten alkoi jäätävä pahoinvointi jolloin mun painokin putosi kolmessa viikossa 5 kiloa ja sen jälkeen alkoikin jo supistukset ja jouduin jäämään töistä pois kun selkä ei kestänyt. Sitten tuli sairaalareissu ja tässä sitä nyt vielä ollaan. Joku semmonen sanonta taitaa olla, että raskaus on elämän parasta aikaa. Siihen sanon vaan että paskat. Mulle raskaus on vaan se pakollinen paha, joka täytyy käydä läpi jos haluaa omia lapsia. Olisi vaan kiva joskus kokea semmoinen ns. elämän ihanin aika-raskaus, missä ei olisi mitään ongelmia tai komplikaatioita, mutta ei taida mun kohdalla kyllä enää toteutua.

Joku nyt varmasti ajattelee, että älä nainen siinä valita vaan ole iloinen siitä, että ylipäätään voit saada lapsia. Kyllä mä olenkin mutta tämä on mun tieni ja siitä saan valittaa. Jollain toisella on sitten omansa.

Ainiin, on mulla iloisiakin uutisia. Pohdittiin kauan, että hankimmeko uudet yhdistelmävaunut vai menemmekö vanhoilla retroilla( jostain 70-luvulta kai). Vastaan tuli hyvä tarjous yhdistelmävaunuista ja nyt käyttäjäänsä odottaa upouudet Emmaljungat. En ole koskaan pitänyt itseäni materialistina, mutta kyllä iso kivi vierähti hartioilta ja vaunut piristää tätä ankeaa raskausaikaa kummasti. Kiitos vaan sponsorillemme!